Liivit sittenkin voittoon kesän 2017 All Star ottelussa

Teksti: Kimmo
Julkaistu 13.8.2017

Tiistaina 8.8. pelattiin Kesäkauden 2017 päättävä All Star ottelu. Silloin aloitettiin viimeisen kerran tänä kesänä klo 20. Jatkossa pelit alkavat taas klo 22.

Finaali lähti liikkeelle mallikkaasti ja paikkoja luotiin hanakasti jo ensi minuuteilta. Pelin tärkeyden ja uusien vahvistusten myötä puolustuspeli oli hermostunutta eikä noussut kummallakaan joukkueella aiempien finaalien tasolle. Apulaisprofessori Kari piti Paidoille oppitunnin tinttaamalla Liivit 4-0 johtoon jo pelin alkuvaiheessa. Pian tämän jälkeen Paitojen peli heräsi ja Liivien verkko alkoi heilua. Hetkeä myöhemmin Timo tykitti suurella mailalla ja vielä suuremmalla sydämellä pelin takaisin tasoihin.

Tämän jälkeen peli eteni tuloksellisesti melko tasaisena, mutta pelillisesti Markuksen laatiman pelikirjan käsikirjoituksen mukaisesti (Huom! Käsikirja-kommentti oli Markuksen). Liivit olivat jatkuvasti yhden askeleen edellä ja Paidat sinnittelivät mukana, joko tasoissa tai yleensä muutaman maalin perässä. Peli velloin eteenpäin ja rikkeitä huudettiin puolin ja toisin. Oliko se ihan selvästi yli? Pomppasiko maalivahdin aloituspallo ennen keskikenttää?

Pelin lopussa voittomaalijyrä Henkka lähti hakemaan alimman puolustajan paikalta voittomaalia. Illan sankariksi nousi kuitenkin Henkan rinnalla hyökkäyspäädyssä häärinyt Kjell Gretski. Liivien maalilla olleen lyhyen hässäkän jälkeen Kjell sai iskettyä pallon erinomaisesti pelanneet Lassen ohi loppulukemiksi 20 - 16. Jo tuuletuksesta näki, että Kjellin rikkonainen kausi sai lopulta huojentavan lopun. Tällä lyhyellä kesäkaudella pelattiin vain yhdeksänä tiistaina, joista Kjell joutui jättämään 7 tiistaita väliin: 2 nilkan nyrjähtämisen takia ja loput golffailun takia.

Tällä kertaa Kari2 oli ainut ensimmäisen finaalivoittonsa ottanut pelaaja. Kolmannen finaalivoittonsa ottivat Antti, Henkka ja Kjell. Edelleen ensimmäistä finaalivoittoaan jahtaava Joni hävisi jo neljännen finaalinsa, joten hän sivuaa nyt Maken ennätyksellistä neljää tappiota. Tämän rinnalla Villen kokema toinen tappio saa vähän perspektiiviä.

Kapteenin taktiikka ei purrut

Välittömästi pelin jälkeen alkoi keskustelu tappion syystä. Paitojen tappioon vaikutti merkittävästi huono taktiikka. Paitojen ollessa heti pelin alussa jo 0-4 tappiolla haki Patojen kapteeni taktista linjaa kiinalaisen kenraalin, strategin, filosofin Sun Tzun opeista. Sun Tzun mukaan kannattaa taistella ainoastaan sellaista vihollista vastaan, jonka voi voittaa, muuten kannattaa paeta. Koska pakeneminen ei finaalissa onnistu, on sille lähin vastine pelata himmaillen ensimmäinen peli, esitettävä sen jälkeen joukkuemuutoksia ja ladattava täysillä varsinaiseen finaaliin.

Suunnitelma toimikin kuin rantarolex: hetken aikaa tosi hyvin ja sen jälkeen ei enää ollenkaan. Suunnitelman suurin ongelma oli pelin tasoittuminen. Paitojen peli heräsi ajoittain henkiin eikä silloin enää tiedetty kummin päin tässä nyt pitäisi olla: hakea voittoa vai säästellä voimia. Tämän takia Sun Tzun opit eivät toimineetkaan. Ensi kerralla on syytä soveltaa von Clausewitzin oppeja tai vaikka kuningasgambiittia, jossa ajatuksena on uhrata pelaajia. Aloittaa voisi esimerkiksi juuri tuosta em. kapteenista.

Kysyttäessä pelin jälkeen Paitojen kapteenilta taktisista virheistä, hän vastasi edelleen optimistiseen sävyyn: "Ai olinks mä kapteeni?".

Vilppiepäily joukkueiden muodostuksessa

Koska Make oli poissa, joukkueet tehtiin normaalista poikkeavalla tavalla. Niklas oli myös poissa, joten Antti suostui pelaamaan maalivahtina. Siitä kansa kiittää! Antin ehdotuksesta maalivahdit Antti ja Lasse nostivat mailakasasta pelaajien mailat omiin joukkueisiinsa. Prosessi vaikutti rehdiltä eikä kukaan vastustanut sitä. Vasta tilastojen loppuanalyysissä huomattiin, että joukkueet olivat finaalissa mestareiden suhteen täysin epätasaiset! Liiveillä oli 6 finaalivoittajaa ja Paidoilla ainoastaan 3, vaikka Paidoilla oli yksi pelaaja enemmän! Liiveillä ainoastaan Kari ei ollut voittanut aiemmin mestaruutta, kaikki muut olivat.

Teorian mukaan Antti selvästikin tunnisti mailat ja valitsi joukkueeseensa menestyneimmät. Antti! Motiivin taustalla on todennäköisesti Liivien surkea menestys sekä viime että tämän kauden runkosarjassa. Monet kommunistiset piirit ja eurooppalaiset suurseurat tuskin katsovat hyvällä punaisten Liivien rökitystä. Todennäköisesti punaista väriä tunnustavien salaliitto oli saanut Maken työvuoron ajoittumaan illaksi juuri kesän tärkeimpänä tiistaina, jolloin joukkueet jouduttiin muodostamaan ilman Maken arpomista. Tämän jälkeen Antti oli laitettu tekemään nämä täysin epätasaiset joukkueet todennäköisesti suurta summaa vastaan.

Ennen kuin raskauttavat sähköpostit on vuodettu, mitään varmaa ei ole todistettu. Mut hei, eiks tää oo ihan selkee juttu?

Dramaattinen paljastus jälkipelissä

Illan erikoisin episodi tapahtui vasta pelin jälkipuinnin aikana. Markus tajusi, että hänellä oli koira mukanaan tullessaan pelaamaan, mutta ei enää muistanut mihin sen jätti. Jos jollakin on ylimääräinen koira, se saattaa olla Markuksen. Tuntomerkkinä voisi mainita, että se on fiksumpi kuin Markus. Tosin kaikki Markusta fiksummat koirat eivät ole hänen. Jos löydät Markuksen koiran, voit palauttaa sen Markukselle. Tai vaihtoehtoisesti voit päästää sen menemään. Varmaan pärjää paremmin ihan yksikseen.