Itsenäisyyspäivän 6.12.2019 ylennykset sählytilastoissa

Teksti: Kimmo
Julkaistu 6.12.2019
Kuva: Lauri juonimassa hyökkäyskuviota

Lauri3 ylennetään arvoon Lauri

Lauri3 on tilastoissa jatkossa tilastonimellä Lauri. Aikaisemmin tilastoissa ollut Lauri, on jatkossa Lauri3. Hän ei ole pelannut enää aikoihin eikä tiedä näistä tilastoista, joten tuskinpa hän pahastuu. Lauri2 säilyy muuttumattomana. Tämä on ensimmäinen kerta tilastohistoriassa kun pelaaja ylenee useamman numeron kerrallaan.

Perusteet

Tämä isänmaallinen nuorukainen on henkilökohtaiselta taitotasoltaan yksi liigan taitavimmista pelaajista. Arvostettu joukkuepelaaja niin voiton kuin tappionkin hetkellä. Aikojen saatossa Lauri on myös rekrytoinut ajoittain hiipuvaan sarjaan lisää pelaajia aina isänmaan Toivoista ja Aatoksista kansainvälisiin mysteerimiehiin Atlantin takaa. Vaikka Laurilla on ilmeisesti toiset harjoitukset samana päivänä, sinnittelee hän aina silloin tällöin myös kotoisen sarjamme otteluihin.

Kontroversaali ylennys

Jotkut tulevat eittämättä pitämään kiistanalaisena Laurin ylennystä Lauri2:n ohi suoraan Lauriksi. Sitä tullaan ennen kaikkea vertaamaan Yrjö Keinosen nimittämiseen puolustusvoimain komentajaksi vuonna 1965. Keinonen oli tuolloin kenraalimajuri, mutta hänet ylennettiin komentajaksi eli kenraaliksi ohi kokeneempien kenraaliluutnanttien. Toiset eivät pidä näitä tapauksia samanlaisina vaan toteavat, että kenraalinarvot ja sählytilastot eivät ole yhtä suuri juttu: toinen on vakava juttu ja toinen jotain muuta.

Laurin tilastoja

Lauri aloitti uransa sarjassa Liivien joukkueessa 13.12.2016 ilmeisesti Lassen houkuttelemana. Sen jälkeen hän on ollut paikalla 40 kertaa ja pelannut 74 tilastoitua peliä, joista 47 Liivien joukkueessa.

Nopeasti Lauri ankkuroi voittoprosenttinsa sinne 40 prosentin tietämille, mikä tulee monelle varmasti yllätyksenä, kun ottaa huomioon miehen korkean taitotason pelaajana. Voidaan kuitenkin ajatella, että luku kuvastaa ennen kaikkea Laurin reiluutta: ei aina tarvitse olla itsekäs ja voittaa, annetaan vastustajillekin joskus mahdollisuus.

Tapsa Cup voittaja Lauri on voittanut sarjassa kaikki yksi finaaliottelua, joihin on osallistunut. Viime kesäkuun Tapsa Cup finaalin varaustilaisuudessa hänet varattiin ensimmäisenä. Mies oli avainasemassa myös pelin ensimmäisessä maalissa. Katso maali alla olevasta videosta.

Video: Tapsa Cup finaalin avausmaali 6.8.2019

Maaliteon lisäksi Laurin vahvuuksiin kuuluu myös pelin rakennus ja syöttöpeli. Alla olevalla videolla Lauri on jälleen serkkupoika Toivon kanssa juonimassa kumoon tuolloin erinomaisesti maalissa pelannutta Makea.

Video: Maalintekoa juonimassa

Eniten pelejä (35) Lauri on pelannut serkkupoika Aatoksen kanssa samassa joukkueessa ja toiseksi eniten Lassen kanssa (33). Kummankin kanssa 18 peliä on päättynyt voittoon. Hieman yllättäen serkkupoika Toivon kanssa hän on pelannut samassa joukkueessa vain 16 peliä, joista 7 on päättynyt voittoon. Lauri, Aatos ja Toivo ovat pelanneet samassa joukkueessa 11 peliä, joista he ovat voittaneet 5.

Laurin pisin voittoputki on 4 peliä. Yhtä pitkä on myös pisin tappioputki. Voittomaaleja mies on tehnyt 6, joka on saman verran kuin Aatoksella. Tilastoissa serkukset ovat jaetulla sijalla 16. Voittomaalin Lauri on tehnyt noin joka viidennessä voittamassaan ottelussa.

Tilastonpitäjä onnittelee ylennettyä!