Yhteenveto talvikaudesta 2017-18

Teksti: Kimmo
Julkaistu 17.6.2018

Kuva tyhjästä kentästä.
Kuva: Areena tyhjeni kauden jälkeen.

Kesäkuun viidentenä pelattu Tapsa Cup finaali päätti talvikauden 2017-18. Tilastojen näkökulmasta kauteen mahtui jälleen monta hienoa saavutusta. Tässä joitakin niistä.

Kausi yleisesti

Pelipäivä tiistai oli kauden aikana 43 kertaa, joista ainoastaan yksi kerta jäi tilastoimatta. Tästä suuri kiitos apulaistilastoijina kauden aikana toimineille Kjellille ja Markukselle. 43:sta kerrasta ainoastaan kolmena ei pelattu: itsenäisyyspäivän aattona, jouluna ja vappuna. Tilastoituja pelipäiviä, jolloin pelattiin, oli kaudella yhteensä siis 39.

Pelaajia oli kauden aikana 35, joista yksi oli nainen ja 34 miehiä.

Antonis – kauden ahkerin

Useimmin pelaamassa kävi ilmaveivi Antonis, joka oli poissa ainoastaan kerran! Siinäpä hieno saavutus, joka osoittaa sitoutumista peliin. Myös Martti oli erittäin usein paikalla. Hän missasi ainoastaan kolme pelipäivää, jolloin pelattiin.

Martti – kauden voitokkain

Selvästi eniten voittoja kaudella otti Martti, joka voitti 37 peliä kunnioitettavalla voittoprosentilla 55 %. Voitokkain hetki kauden aikana Martille osui pudotuspeleihin, jolloin hän otti 10 voittoa ja vain yhden tappion.

Antti – kauden ratkaisija

Kaikkien aikojen voittomaalitilastoa johtaa edelleen Henkka, mutta tällä kaudella tilaston voitti Antti, joka teki 10 voittomaalia. Antti teki voittomaalin 43 %:ssa niistä otteluista, joissa oli voittajajoukkueessa eli lähes joka toisessa voittamassaan ottelussa.

Tilastovoitto on hieman yllättävä, koska Antti yrittää kannustaa myös joukkuetovereitaan tekemään maaleja. Hänen kuultiin kauden aikana jopa sanovan

- Tehkää nyt se maali ettei mun niitä kaikkia tarvii tehä.

Niko – kauden tehokkain

Kauden tehokkain ja omalla tavalla voitokkain oli Niko. Hän pelasi vain yhden pelin (eli finaalin) voitti sen, voitti Tapsa Cup mestaruuden ja teki vielä ratkaisumaalin. Voittoprosentti ja ratkaisumaaliprosentti olivat molemmat 100 %. Bum! Siinä ei kauan nokka tuhise, kun panostaa kaiken siihen tärkeimpään iltaan.

Miehet – voitti?!

Päättynyt kausi oli siitä historiallinen, että pelaajissa oli sekä miehiä että naisia. Kautta voidaan siis tarkastella myös sukupuolten näkökulmasta. Hieman yllättäen, näin nykyaikana, sukupuolten välisen taiston voitti miehet!

Miehet voittivat kauden aikana 454 peliä ja naiset nolla peliä. Miehet tekivät 70 voittomaalia ja naiset nolla. Kauden päättäneen Tapsa Cup finaalin voittajista kaikki olivat myös miehiä.

Make – sisukkain ja rehellisin

Kaikkien arvostama kuntosählyveteraani ja valitsijamiesyhdistyksen puheenjohtaja Make pelasi hienon kauden, joka tilastojen puolesta ei mennyt ihan nappiin. Maken tekee normaalisti joukkueet, silloin kun on pelaamassa. Siksi moni on ajoittain epäillyt järjestelyn rehellisyyttä. Tunnistaako Make ne mailat? Meneekö Make aina parempaa joukkueeseen? Tämä kausi osoitti, että Make ansaitsee pelitaitojensa lisäksi kaiken arvostuksemme myös rehellisyydestään.

Make teki alkuvuodesta tilastohistoriaa häviämällä ensimmäisenä 10 peliä putkeen. Moni hävisi tämänkin kauden aikana 9 peliä, mutta Make pisti paremmaksi.

Tappioputki vaikutti myös voittoprosenttiin. Kun pelejä pelataan riittävän monta, voittoprosentti vaihtelee normaalisti välillä 40 - 60 %. Makella se oli kauden lopussa 34 %. Hieman yllättäen vielä matalampi voittoprosentti oli serkkupoika Tommilla ja Lauri3:lla (se Aatoksen ja Toivon serkku), jotka tosin pelasivat tällä kaudella erittäin vähän.

Kokemuksen ja taitojen ansiosta Make valittiin kapteeniksi finaaliotteluun, jolloin Make sai valita joukkueensa pelaajat ihan avoimesti. Noh, finaali päättyi sekin tappioon. Tosin, kun vastapuoli nipotti jatkuvasti pikkuvirheistä niin eihän siinä ollut mitään jakoja.

Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta Make pelasi sinnikkäästi aina sääntöjä ja joukkuetovereitaan kunnioittavasti kauden loppuun asti. Sitä se on se suomalainen sisu!

Lasse – kaikki onnistui kunnes...

Lasse pelasi kaikilla mittareilla loistavaa kautta, kunnes loukkaantui tammikuun lopulla. Siihen mennessä Lasse oli ollut poissa ainoastaan yhtenä pelipäivänä, kuten Antonis. Lassen voittoprosentti oli huikea 74 %, vaikka hän oli pelannut jo 38 peliä. Sitä korkeampaa voittoprosenttia ei ollut kellään yli 4 peliä pelanneella.

Tuohon aikaan myös parien voittotilastoissa Lasse oli vahvasti kärkisijoilla Ipan, Kimmon sekä Martin kanssa. Lasse ja Ipa olivat voittaneet 85 % niistä otteluista, joissa olivat olleet samalla puolella. Lisäksi tammikuun loppuun mennessä Lasse ja Make olivat pelanneet toisiaan vastaan 11 peliä, joista Lassen joukkue oli voittanut kaikki.

Lasse teki myös kautta aikain toiseksi pisimmän voittoputken, joka kesti 11 peliä. Tappioputkikaan ei Lassella ollut kovin pitkä. Pisin oli vain yhden pelin pituinen! Eli Lasse ei hävinnyt koskaan kauden aikana kahta peliä peräkkäin!