Maalivahtipeluutukseen esitetty radikaali muutos

Teksti: Kimmo
Julkaistu 25.11.2018

Peli käynnissä.
Kuva: Tiukka taisto jatkui tiistaina myöhäisillassa

Kuntosählyn runkosarja jatkui tiistaina 20.11. Paitojen ja Liivien ottelulla. Nykyisin kerran kuukaudessa pelaava kaksinkertainen Tapsa Cup voittaja Ville oli pettynyt siihen, että maalivahteja ei ollut paikalla. Siispä hän osoitti aloitekykyä ja ehdotti, että jokainen pelaisi maalivahtina vuorollaan silloin kun Lasse ja/tai Niklas ei olisi paikalla. Tavoitteena on tietysti edelleen se, että Lasse ja Niklas pelaavat mahdollisimman usein, mutta vuorotellen maalivahtina pelaamalla voisimme luottaa siihen, että maalivahteja olisi aina kun pelaajia olisi riittävästi.

Yhden päivän maalivahdin vuoro voitaisiin jakaa myös kahteen osaan, jolloin yksi pelaaja pelaisin ensimmäisen puolikkaan ja toinen sitten sen toisen puolikkaan. Ehdotuksesta ei varsinaisesti neuvoteltu, joten kukaan ei sitä oikeastaan vastustanut. Käytännössä ajatuksen toimivuus nähdään vasta tulevaisuudessa, kun ihmisiä oikeasti aletaan "pakottamaan" maalivahdiksi.

Etukäteen on mahdotonta sanoa kuinka usein jokainen joutuisi pelaamaan maalivahtina, koska siihen vaikuttaa moni tekijä. Kuinka usein Lasse ja Niklas pelaavat? Miten maalivahtivuorot jaetaan? Kuinka paljon pelaajia käy tulevaisuudessa? Kuinka monella on sellainen ylitsepääsemätön este, että ei vain voi pelata maalivahtina. Jos jotain pitää veikata, niin karkea arvio voisi olla, että jokaisen vuoro tulisi noin puolentoista kuukauden välein.

Kaikki hankkeet pelien parantamiseksi ovat minusta tervetulleita, mutta samalla uudistusten minimivaatimus on syytä olla, että pelaajamäärä ei laske. Kauhukuvahan tässä on, että tämä karkottaa osan niistä pelaajista, joita ei maalivahtina pelaaminen ei yhtään kiinnosta. Moni on tiistai-iltana varmasti kahden vaiheella lähteäkö pelaamaan vai ei. Sitten kun muistaa, että ei ole vähään aikaan pelannut maalilla ja joutuu nyt todennäköisesti maalille (jos Niklas ja/tai Lasse ei ole pelaamassa), niin saattaa helposti jäädä kotiin. Silloin voi käydä kaiken huipuksi niin, että juuri sinä päivänä Lasse ja Niklas ovat molemmat pelaamassa ja pelaajia on yhteensä vaikka jotain 7. Eli pelaajamäärät laskee ja pelejä ei saada ollenkaan.

Maalivahdin varusteethan siellä on, joten se ei ole ongelma, jos ne sopivat.

- Se veskan kypärä on tiukka. Mulla ei mahdu silmälasit kypärän sisään, joten ainakaan heti en voi pelata maalissa. Tietysti jotain piilareita voin hankkia, mutta siinä kestää oman aikansa. Sinänsä se ei varmastikaan ole ongelma, jos porukkaa alkaa käymään. Jos tässä siis haetaan pitkä aikavälin ratkaisua. Toteaa Kimmo lausunnossaan.

Maalivahtien vaikutus pelaajamäärään - tänä syksynä

Tilastojen perusteella tänä syksynä kaksi maalivahtia ei ole automaattisesti tarkoittanut suurempaa pelaajamäärää seuraavilla viikoilla. Eli vaikka maalivahteja olisi ollut molemmissa joukkueissa, eivät pelaajat ole automaattisesti ajatelleet: "Hei, tosi hienoa! Kaks veskaa, menenpä ens viikolla uudestaan.". Neljänä tiistaina on ollut molemmissa joukkueissa maalivahdit. Tässä tilastoja niiltä kerroilta:

2.10. pelaajia 13: Seuraavalla viikolla ei ollut maalivahteja ja pelaajia oli vain 8. Sitä seuraavalla viikollakin 7 pelaajaa.
30.10. pelaajia 14: Seuraavalla viikolla maalivahteja oli taas 2, mutta pelaajia yhteensä vain 9.
6.11. pelaajia 9: Seuraavalla viikolla maalivahteja oli 1 ja pelaajia yhteensä 10.
20.11. pelaajia 13: Tämä oli siis viime kerralla, joten tulevasta ei vielä tiedä.

Tosin näistä luvuista näkee, että juuri niillä kerroilla kun on ollut maalivahdit, niin silloin on pelaajia ollut paljon. Osaako moni pelaaja tulla juuri silloin kun on maalivahdit vai suostuuko joku (eli Otto2) menemään maalille, koska on paljon pelaajia? Lasse on ollut tänä syksynä pelaamassa lähes joka kerta, mutta Niklas on ollut vain kahdesti.

Maalivahtien vaikutus pelaajamäärään - kaikki tilastot

Pidemmällä aikavälillä maalivahtien vaikutus pelaajamäärään voidaan nähdä positiivisempana. Mene Sähly-välilehdelle ja katso kaaviota Pelaajien lukumäärät kaavioina. Siinä sininen viiva on pelaajien lukumäärä ja keltainen maalivahtien. Vuoden 2016 alussa pelaajamäärä lähti kasvuun, vaikka maalivahteja ei ollut koskaan. Syksystä 2016 alkaen aina vuoden 2018 alkuun oli jatkuvasti kaksi maalivahtia.

Koko vuoden 2017 ajan pelaajamäärä oli yleisesti ottaen vahva, mutta havaittavissa oli ajoittaista kyllästymistä, vaikka maalivahteja oli. Jo marraskuussa 2017 pelaajamäärä lähti laskuun ja romahti, kun Lasse loukkaantui tammikuun 2018 lopussa. Vuoden 2018 aikana pelaajia on ollut selvästi aiempaa vähemmän, mutta noussut ainakin ajoittain, kun maalivahteja on ollut. Tosin kummin päin näitä tulkitaan? Tuleeko maalivahteja silloin, kun on paljon pelaajia vai pelaajia silloin kun on maalivahteja?

Lopputuloksena Villen ajatus on kuitenkin kokeilemisen arvoinen, mutta se voi toimia ainoastaan, jos riittävän moni suostuu pelaamaan maalilla.

Sitten illan peliin

Peliin lähdettiin seuraavin kokoonpanoin:

Paidat: Antonis, Antti (maalivahti 2), Joni, Kimmo, Markus, Otto ja Ville (maalivahti 1)
Liivit: Kjell, Make, Martti, Timo, Tomi ja Otto2 (maalivahti)

Otto2 pelasi ansiokkaasti Liivien tolppien välissä koko illan jo toista kertaa tällä kaudella. Reippaana miehenä Ville pelasi esimerkillisesti ensimmäisen vuoron puolestaan Paitojen maalivahtina.

Villen kokemattomuus maalivahtina oli Liivien tiedossa jo ennen peliä, joten se haki nopeaa maalia heti alkuvihellyksen jälkeen. Katso alla oleva video ihan ensimmäisestä tilanteesta!

Video: Tuore maalivahti Ville armottomassa pallosateessa

Studiossa Villen suoritusta verrattiin nuoren Hasekin esityksiin, ja jopa Markus kävi onnittelemassa häntä hienosta suorituksesta. Ville hoitikin erinomaisesti vuoronsa pelin edetessä tasaisena. Myöhemmin Paitojen veräjän vahdiksi vaihdettiin Antti, jolla on vahva tausta maalivahtina jääkiekon puolella.

Liivit teki lopulta pelin avausmaali ja haki vimmatusti lisämaaleja. Katso video alla.

Video: Liivit oli 1-0 johdossa ja haki riskipelillä toista maalia

Vähitellen peli käätyi kuitenkin Paitojen eduksi ja Markus iski loppulukemiksi 22 - 18.

Ensi viikolla uudet pelit

Pelaako Lasse ja/tai Niklas jälleen ensi viikolla? Löytyykö uudet miehen maalille, jos he eivät ilmesty paikalle? Huikea jännitysnäytelmä jatkuu taas ensi tiistaina!