Tummia pilviä Tapsa Cup finaalin yllä

Teksti ja video:
Julkaistu 14.4.2019

Kuva.
Kuva: Pelit jatkuivat tiistai-illassa (arkistokuva)

Huhtikuun toinen pelipäivä sai toisen vierailevan kolumnistimme avaamaan sanallisen arkkunsa. Nimeään hän ei halua julkaista, mutta hänet tunnetaan nimimerkillä . Tässä hänen näkemyksensä illan tapahtumista.

Tapsa otti viime tiistaina asiakseen matkata Lempäälästä asti julistaakseen seuraavan Tapsa-cup -finaalin pelipäivän. Finaali pelataan tiistaina 4.6.2019 klo 22.00 alkaen. Tapsa ei kuitenkaan tehnyt julkistustaan pelkästään hyvissä mielin. Hänen korviinsa oli kantautunut, että pudotuspeli-kaavioissa vuodesta toiseen esiintynyt Musta Hevonen-joukkue on tehnyt varsin rumaa ja vakuuttavaa jälkeä toisella puolella kaupunkia. Kuten tiedämme tämä joukkue ei kuitenkaan koskaan ole onnistunut kampeamaan itsensä varsinaiseen finaaliin - se on aina ratkottu Paitojen ja Liivien kaksinkamppailuna. Tapsa ripittääkin:

- Tämä on aivan kestämätöntä! Nyt tarvitaan ryhtiliike niin Liiveiltä kuin Paidoilta. Scoutitkin ovat jo liikkeellä. Tarvitaan rutkasti lisää voittoja molemmilta joukkueilta ja vahvoja näyttöjä kaikilta finaalista haaveileville. Ei voi olla niin, että tässä vaiheessa pudotuspelejä paikalle astuu vain 8 pelaajaa itseni lisäksi. Rangaistukseksi tästä olen poistanut lämmityksen koko hallista ja saatte pelata tämän matsin lähes nollakelissä!

Pelaajat aloittivat siis pelin jääkylmässä hallissa. Paidoissa pelasivat Henkka, Markus, Otto2 ja Kjell. Liiveissä taas Tapsa, Jude, Lasse, Antonis ja Antti. Maaleihin asettuivat puumolket. Tapsan väkevä pukkaripuhe näytti tepsivän, peli oli nimittäin poikkeuksellisen kiihkeätä ja tasaista. Oli monenmoista kähinää ja sananheittoa, suurin kiista syntyi kun Paitojen maali oli siirtynyt paikoiltaan Liivien täräyttäessä maalin. Markus oli kiihkeästi hylkäämässä maalia ja Otto2 vaatimassa sen ehdotonta hyväksymistä. Miehet olivat toistensa kauluksissa pitkän tovin kunnes heille valkeni, että pelaavatkin samalla puolella. Liivit seurasivat hölmistyneinä jupakkaa sivusta kunnes riita ratkaistiin niin, että maali hylättiin ja Otto2 sujautti pallon Liiveille.

Peli oli hyvin tasaista ja maalit harvassa. Niin harvassa, että kun summeri soi puoliltaöin ensimmäinen ja ainoa erä oli vasta tilanteessa 17 - 17. Mentiin siis jatkoerään Sudden Death-periaatteella. Peli ratkesi siihen, että Kjell Gretski antoin loistosyötön suoraan Antin lapaan. Antilla oli helppo työ niitata voittomaali pussiin. Joku kuitenkin kehtasi huomauttaa, että Kjellhän pelaa eri joukkueesa kuin Antti! Tämä ei enemmistön mielestä kuitenkaan millään muotoa vähentänyt Gretsin tarkan syötän suurta arvoa.

EDIT! Sählytilastot-media oli lähettänyt Otto2-tähtipelaajaa koskevan videon faktakomitean tarkistukseen jo pari viikkoa sitten. Video jätettiin kuitenkin käsittelypöydälle siitä syystä, että komitea epäili videon vakavaa manipulointia. Komitean mielestä ei ole mahdollista että Otto2 ohjaa pallon ohi maalin, kuten videon ensimmäisessä osiossa oletetaan käyneen! Video on nyt kuitenkin julkaisuvapaa komitean kuultua Otto2:a. Otto2 oli vahvistanut näin todella käyneen. Hän vetosi paskaan polveensa, säpäläiseen lapaansa sekä johonkin "temporary mental disorder"-tilaansa.

Video: Otto2:n kohuttu video